Maria

Valmistuin koulutetuksi hierojaksi Hierontakoulu Atlaksesta vuonna 2020. Tarjoan klassista ja urheiluhierontaa sekä purentalihasten käsittelyä. Työssäni keskityn aina yksilölliseen kohtaamiseen ja asiakkaan tarpeisiin.

Tie hierojaksi ei ollut suora. Olen aiemmin valmistunut tradenomiksi ja tein toimistotöitä useamman vuoden. Ne eivät kuitenkaan tuntuneet omilta – kaipasin työhöni enemmän merkitystä ja käytännön tekemistä. Oman hierojani rohkaisusta aloin miettiä alanvaihtoa. Lopulta päätin kuunnella intuitiotani ja kouluttauduin hierojaksi. Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Vuonna 2023 halusin syventää osaamistani kokonaisvaltaisemman hyvinvoinnin suuntaan ja aloitin liikuntaneuvojan opinnot Varalan Urheiluopistossa. Valmistuin kesäkuussa 2024. Hierojan taustani antaa minulle vahvan ymmärryksen kehon toiminnasta ja siitä, miten liike, palautuminen ja kehonhuolto tukevat toisiaan. Valmentajana olen lempeä mutta tarvittaessa vaativa – kannustan asiakkaitani löytämään omat voimavaransa ja kehittymään turvallisesti, mutta määrätietoisesti.

Hieronta-alan koulutukset

2020 Koulutettu hieroja

2021 Purentalihashoito ja leukanivel

2021 Länsimaalaiseen lääketieteeseen pohjautuva akupunktio

2022 Intialainen päähieronta

2022 Manuaalisten taitojen erikoistumiskoulutus

2022 Dry Needling Basic 1 & 2

2023 Eroon narskuttelusta - purentalihashieronnan jatkokurssi

Liikunta-alan koulutukset

2024 Liikuntaneuvoja (at), Varalan Urheiluopisto

2024 Personal Trainer, Varalan Urheiluopisto

2025 Uimaopettaja, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto

2025 Toiminnallisen harjoittelun Personal Trainer, Spartan Academy

2024-2025 Urheiluravitsemuksen perusopinnot 30op, Itä-Suomen Yliopisto